Järvenpään koulut ottivat digiharppauksen yhdessä Epsonin kanssa

Järvenpään kaupunki panosti koulujen peruskorjauksen yhteydessä laajasti myös esitystekniikan uusimiseen ja yhtenäistämiseen. Vuodesta 2018 lähtien jokaisen peruskoulun ja lukion luokkahuoneessa ovat olleet käytössä Epsonin tavalliset tai interaktiiviset lähiprojektorit.

”Opetustekniikka on kehittynyt paljon ja vaihtoehdot monipuolistuneet viime vuosien aikana. Esimerkiksi Järvenpään lukion kattoprojektoreista luovuttiin 5,5 vuoden käytön jälkeen, samoin kuin alakoulun luokkahuoneiden älytaulut saivat lähteä”, kertoo hankinnoista vastannut kaupungin tietojenkäsittelyn kehittämispäällikkö Seppo Oksa.

Muutoksen taustalla oli tarve entistä joustavimmille ratkaisuille sekä esitystekniikan yhtenäistämiselle.

Nykyään lähiprojektorit heijastavat sisällöt valkotaululle. Tämän ratkaisun ehdottomana vahvuutena Oksa näkee vapautuneen seinätilan ja sitä kautta tilojen uudenlaisen monikäyttöisyyden.

”Lähiprojektori mahdollistaa seinäpinnan käytön monella eri tavalla. Kun valkotauluun ei heijasteta, voi siihen kirjoittaa tavallisella tussilla.  Projektorin kanssa on helppo jakaa tarpeeksi iso kuva, joka näkyy jokaiselle oppilaalle yhtä hyvin mutta se ei sido seinätilan käyttöä samalla tavalla kuin esimerkiksi suuri näyttö.”

Lähiprojektorin käyttö on helppoa myös oppilaiden näkökulmasta ja on tuonut opiskeluun paljon uutta. Jokainen oppilas voi ottaa langattoman yhteyden omalta työpisteeltä ja jakaa sisältöä kaikille yhteisesti omalta näytöltään.

”Tämä on tuonut esimerkiksi esitelmien pitämiseen aivan uudenlaista dynamiikkaa ja näkyy myös oppilaiden innostuksena”, Oksa iloitsee.

Artikkelin tiedot

JULKAISUPÄIVÄ

Case study downloads

Media Downloads

Aiheeseen liittyviä blogikirjoituksia

Aalto-yliopistolla käytetään Epsonin tekstiilitulostimia
LUE LISÄÄ
Lahden visuaalisten taiteiden museon Malvan Ahto-teos on upea kokemus
LUE LISÄÄ
Rinta-Joupin Autoliike valitsi Epsonin tulostimet kaikkiin toimipisteisiin
LUE LISÄÄ