Epson julkisti Eurooppaa koskevan Green Choice -vastuullisuusraporttinsa

Epson julkisti Eurooppaa koskevan Green Choice -vastuullisuusraporttinsa

 

”Epsonin kaikkein tärkein tavoite on toimittaa asiakkailleen parhaita mahdollisia vastuullisia teknologioita.” Yoshiro Nagafusa – Epsonin EMEAR-alueen toimitusjohtaja.

Epsonin vuoden 2021 Eurooppaa koskevan Making the Green Choice -vastuullisuusraportti esittelee yrityksen merkittävää kehitystä kohti kokonaan vastuullista toimintamallia. Raportissa käydään läpi Epsonin omien muutokseen liittyvien panostusten ohella innovaatioita, esimerkiksi lämmöttömiä teknologioita, jotka auttavat asiakkaita saavuttamaan ympäristön kannalta kestävän tulevaisuuden.

Kestävä kehitys – kunnianhimoa ja investointeja

Epsonin EMEAR-alueen toimitusjohtaja Yoshiro Nagafusa lisää: ”Maailman sopeutuessa COP26-ilmastokokouksen jälkeiseen aikaan Epson pitää yllä omia vastuullisuuteen liittyviä kunnianhimoisia sitoumuksiaan, investointejaan ja tavoitteitaan. Aiempaa vähemmän hiiltä ja jätettä tuottavien, lämmöttömien Epson-teknologioiden avulla asiakkaat pystyvät tekemään osansa yhteisessä pyrkimyksessä kohti vastuullista yhteiskuntaa.”

Epson investoi 100 miljardia jeniä (noin 770 miljoona euroa) kestävän kehityksen edellyttämiin muutostoimiin tulevan vuosikymmenen aikana. Hankkeissa panostetaan hiilen poistamiseen sekä resurssien suljettuun kiertoon eli maksimaaliseen hyödyntämiseen yhtiön sisäisissä toiminnoissa. Epsonin innovaatiot vähentävät myös asiakkaiden ympäristövaikutuksia ja yhtiön tavoitteena on kehittää uusia tuotteita, jotka ovat luonnostaan kestävän kehityksen mukaisia.

Kestävä kehitys – sitoutuminen

Vuonna 2021 Epson on sitoutunut saavuttamaan seuraavat tavoitteet viimeistään mainittuun ajankohtaan mennessä:

  • 2023 – vähennetään päästöjä 1,5 asteen lämpenemistavoitteen mukaisesti

  • 2023 ­– käytetään uusiutuvaa energiaa 100-prosenttisesti koko konsernin toiminnoissa

  • 2025 – tavoitteena vähentää suoria (19 %) ja epäsuoria (44 %) päästöjä

  • 2030 – päästään YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin – Epson lisää tavoitteet 1, 2 ja 16 vuoden 2021 sitoumuksiinsa ja varmistaa näin, että kaikki YK:n tavoiteohjelman 17 kohtaa ovat nyt myös yhtiön tavoitteita

  • 2050 – saavutetaan hiilinegatiivisuus ja luovutaan maanalaisten luonnonvarojen (esim. öljy, metallit) käytöstä

Kestävä kehitys – innovointi

Vastuullisuusraportissa kerrotaan myös Epsonin asiakaslähtöisistä ja kestävään kehitykseen perustuvista innovaatioista. Esimerkiksi yhtiön lämmöttömät tulostimet voivat vähentää energiankulutusta ja hiilidioksidipäästöjä jopa 83 %. Jos nämä teknologiat otettaisiin käyttöön kaikkialla Euroopassa, vuotuinen energiankulutus vähenisi miljardin kilowattitunnin verran ja hiilidioksidia syntyisi 410 000 tonnia vähemmän. Epsonin lämmöttömät teknologiat ovat toimineet innoittajina kumppanuuteen National Geographicin kanssa yhdistyksen työssä, jolla pyritään estämään ikiroudan sulaminen ja sen seurauksena syntyvät lisääntyvät metaanipäästöt.

Epsonin EcoTank-tulostimet tuovat nekin etuja koko arvoketjussa ja poistavat tarpeen mustekaseteille. Tähän mennessä EcoTank-tulostimien ansiosta ympäristöstä on poistunut 1,6 miljoonaa tonnia muovipohjaista tarvikejätettä. Lisää hyötyjä on saatu Epsonin kehittämistä uusista tekstiilitulostuksen teknologioista, jotka voivat vähentää veden käyttöä jopa 90 % ja energiantarvetta 30 %.

Lisäksi Epson auttaa asiakkaita kohti suljettua resurssikiertoa PaperLab-tuotteellaan. Kyseessä on maailman ensimmäinen kuivakuituprosessi, jonka avulla voidaan kierrättää toimistopaperia. Vedenkulutus vähenee merkittävästi, eikä jätepaperia tarvitse kuljettaa ulkopuolisiin kierrätyskeskuksiin.

Kestävä kehitys – valvonta

Epsonin kestävän kehityksen raportissa kerrotaan myös yhtiön sitoutumisesta riippumattomaan, perusteelliseen ja kansainvälisesti tunnustettuun valvontaan.

Epson sai vuonna 2021 toista kertaa peräkkäin platinaluokituksen EcoVadikselta, joka on maailman luotetuimpia yritysten luokittajia yhteiskuntavastuullisuudessa. Platinaluokituksellaan Epson sijoittuu kestävän kehityksen toimissaan tietokone- ja oheislaitteiden valmistajien joukossa yhden prosentin kärkijoukkoon.

Epsonin platinaluokitus on tunnustus yhtiön globaaleille yhteiskuntavastuuhankkeille. EcoVadisin arviointiin kuuluvilla neljällä osa-alueella Epson sai ympäristö-kategoriassa ylimmän arvosanan (erinomainen). Lisäksi yhtiö sai hyvät arviot hankinnan kestävyydestä, työvoimasta ja ihmisoikeuksista sekä etiikasta.

Epson on saanut platinaluokituksen myös Responsible Business Alliance (RBA) -yhteenliittymältä, joka on toimialan suurin liittouma maailmassa. Se edistää yritysten yhteiskuntavastuuta globaaleissa toimitusketjuissa. Platinaluokitus myönnetään vain yrityksille, joiden yhteiskuntavastuullisuus on vaativimpien standardien tasolla. Epson on perinpohjaisessa tarkastuksessa osoittanut olevansa yritys, joka panostaa merkitykselliseen vastuullisuuteen ja työntekijöidensä hyvinvointiin.

Muita Epsonin merkkipaaluja viimeisen vuoden ajalta:

  • Nousu voittoa tavoittelemattoman, maailmanlaajuista läpinäkyvyyttä ajavan CDP-järjestön A-listalle – sekä valinta johtavaksi toimitusketjutoimijaksi toisena peräkkäisenä vuonna.

  • Liittyminen RE100-hankkeeseen sitoutumalla 100-prosenttiseen uusiutuvan sähköenergian käyttöön.

  • ISO 9001- ja 14001-standardien mukainen toiminta.

  • Mukana FTSE4Good Index Series -indekseissä 18 vuotta peräkkäin

Epson Europessa kestävästä kehityksestä vastaava johtaja Henning Ohlsson kertoo: ”Epsonin kestävän kehityksen raportti ei ole pelkkä kuvaus tämän vuoden strategiasta ja kehityksestä. Se on myös kirjallinen lupaus, jonka myötä yhtiö sitoutuu roolinsa korvaamattomana kumppanina entistä vankemmin: Epson nimittäin innovoi teknologioita, jotka eivät ole ympäristömyötäisiä vain valmistusprosessissa vaan myös silloin, kun niitä käytetään. Aidosti kestävään tulevaisuuteen päästään vain ottamalla huomioon kokonaisuus ja tekemällä monipuolista yhteistyötä – tutkijoiden, kumppaneiden ja asiakkaiden kanssa.”

Koko raportti on saatavana täällä: www.epson.eu/greenreport

Yhteystiedot

Riina Lyly-Yrjänäinen

Marketing Services Specialist, Epson Finland

Tietoja Epsonista

Epson on maailmanlaajuinen teknologiajohtaja, jonka tavoitteena on olla yhteiskunnalle merkityksellinen yritys, joka yhdistää ihmiset, asiat ja tiedot tehokkaiden, kompaktien ja tarkkojen teknologioiden avulla. Yritys on sitoutunut edistämään innovaatiota ja ylittämään asiakkaiden odotukset mustesuihkutulostuksen, visuaalisen viestinnän, puettavan tekniikan ja robotiikan alueilla. Epson on ylpeä yrityksen jatkuvista panostuksista kestävän yhteiskunnan toteuttamiseen ja YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamiseen.

Japanilaisen Seiko Epson Corporationin johtaman maailmanlaajuisen Epson-konsernin vuosittainen myynti on yli 1 biljoonaa jeniä.

global.epson.com

Artikkelin tiedot

JULKAISUPÄIVÄ
TAGIT
#CSR, #SDGs, #Sustainability

Ladattavat tiedostot

Related press releases

Epson ISE 2025 -messuilla: Teemana luonnon innoittama digitalisoituva maailma
LUE LISÄÄ
Yli kolme neljäsosaa opettajista kertoo, että oppilailla on vaikeuksia nähdä tavanomaisia taulutelevisioita tunneilla
LUE LISÄÄ
Epson lopettaa lasertulostimien myynnin Euroopassa – kaksi vuotta etuajassa
LUE LISÄÄ