Varoitus opettajilta: Teknologian liiallinen käyttö vaikeuttaa oppimista

Valtaosa opettajista haluaa lisätä oppi- ja harjoituskirjojen käyttämistä, koska perinteiset paperiset oppimateriaalit parantavat lukutaitoa ja auttavat opitun muistamista

Tuoreen tutkimuksen mukaan 71 % opettajista ja 63 % vanhemmista haluaa lisätä painettujen oppimateriaalien, kuten oppi- ja harjoituskirjojen, käyttöä opetuksessa. Epsonin tilaama kysely kohdistettiin eurooppalaisille opettajille ja vanhemmille. Suomessa lisäystä tulostettujen materiaalien määrään toivoi 75 % opettajista ja 63 % vanhemmista.

Länsi-Euroopassa on jo vuosien ajan investoitu merkittävästi opetusteknologiaan ja erityisesti opiskelijoiden käyttämiin kannettaviin tietokoneisiin1. Nyt 47 % suomalaisista opettajista uskoo, että kannettavilla ja tableteilla voi olla haitallinen vaikutus oppimiseen. Opettajien suuri enemmistö (86 %) on lisäksi havainnut, että perinteisten painettujen oppi- ja harjoitusmateriaalien käyttämisellä on ollut positiivisia vaikutuksia.

Tilastot tukevat jatkuvasti kertyviä tieteellisiä tuloksia, joiden mukaan lapset oppivat paremmin paperilta kuin näytöltä2. Osa Euroopan maista on ryhtynyt toimeen. Ruotsin kouluministeri Lotta Edholm totesi helmikuussa 2024: ”Yksi parhaista tavoista lukemisen ja kirjoittamisen perusteiden oppimiseen on analogisten työkalujen käyttäminen analogisessa ympäristössä.”3 Samalla ministeri ilmoitti 44 miljoonan euron oppikirjahankinnoista vuodesta 2024 alkaen4.

Kun opettajilta kysyttiin tablettien ja kannettavien vaikutuksista opetustilanteessa, 86 % oli pannut merkille vähintään yhden ongelman. Lähes kaksi viidesosaa (39 %) oli huomannut lukutaitojen heikentyneen, ja lähes kolmannes (27 %) kertoi niiden heikentäneen opitun muistamista. Neljännes opettajista oli huomannut osallistumisen vähentyneen, ja 16 % oli havainnut teknologian käytön korreloivan heikentyneiden oppimistulosten kanssa.

Suomessa peräti 95 % opettajista kertoi havainneensa ongelmia tablettien ja kannettavien käytöstä opetustilanteessa (42 % lukutaitojen heikkeneminen, 35 % opitun muistamisen heikkeneminen, 29 % osallistumisen väheneminen, 20 % teknologian käyttö korreloi heikentuneiden oppimistulosten kanssa).

Lähes kaksi kolmasosaa (63 %) opettajista sanoo perinteisten oppi- ja harjoituskirjojen parantavan lukutaitoa. Lähes puolet opettajista ja yli kaksi viidesosaa vanhemmista sanoo, että ne parantavat opitun muistamista. Lisäksi 44 % opettajista ja 46 % vanhemmista on sitä mieltä, että perinteiset materiaalit tukevat paremmin erilaisia oppimistyylejä.

Kaksi viidesosaa opettajista allekirjoittaa väittämän, jonka mukaan päättäjien tulisi kyseenalaistaa, onko tietokoneiden ja tablettien käyttöönotto aina hyvä vaihtoehto. Puolet on sitä mieltä, että päättäjät eivät ole tarpeeksi lähellä opetusta voidakseen antaa parhaita suosituksia. On selvää, että opetusalan päättäjien on otettava nämä näkökulmat huomioon.

Täydennyksenä näihin näkökulmiin monet vanhemmat kertovat usein kiistelevänsä lastensa kanssa liiallisesta ruutuajasta5. 58 % (Suomessa 62 %) on samaa mieltä siitä, että kannettavien käyttö kouluissa vaikeuttaa ruutuajan hallintaa kotona, erityisesti jos kotitehtävät tehdään verkossa.

Ratkaisuna ongelmaan yli puolet kaikista vanhemmista ja opettajista haluaa, että teknologiaa käytetään kouluissa tehostamaan opetusta ja oppimista, ei vain teknologian itsensä vuoksi. Tarvitaan siis hybridioppimista, jossa digitaalisia ja paperisia oppimateriaaleja käytetään yhdessä.

Tutkimus osoittaa, että vanhemmat ja opettajat haluavat tasapainoa ja paperisten materiaalien käytön lisäämistä. Enemmistö uskoo, että perinteiset oppi- ja harjoituskirjat parantavat lukutaitoa. Teknologialla on tärkeä roolinsa, ja digitaaliset taidot ovat tärkeitä tulevassa työelämässä, mutta on kuitenkin varmistettava, että teknologia on oppimisen tukena – eikä häiritse opetusta tai heikennä oppimistuloksia.

Opetusalan päättäjien on huomioitava nämä näkökohdat, jotka tukevat tieteellisiä tutkimustuloksia lasten paremmasta oppimisesta paperilta kuin näytöltä. Vastaavasti teknologiavalmistajien on näiden tulosten pohjalta tarjottava kouluille työkaluja, jotka tukevat oppimista parhailla tavoilla.
 

Tutustu PDF-raporttiin Suomen tuloksista

LOPPU

Tietoja tutkimuksesta

Tutkimuksen tilaajana toimi Epson, ja kenttätyö suoritettiin Focaldatan sisäisellä alustalla, jossa oli käytössä API-integraatio online-paneeliverkkoon. Yhteensä 4 239 opettajaa ja 20 690 vanhempaa (joiden lapset olivat 8–16-vuotiaita) osallistui kyselyyn 20 Euroopan maassa elo-syyskuussa 2024. Suomesta tutkimukseen osallistui 243 opettajaa ja 1 028 vanhempaa.

1 Microscope: ”Education still spending on laptops”
2 Columbia University Teachers College: ”Children Derive Deeper Meaning from Printed Texts Than Screens, According to New Brain Study from Teachers College, Columbia University”
3 Ruotsin hallitus: ”Government investing in more reading time and less screen time”
4 Ruotsin hallitus: ”Government investing in more reading time and less screen time”

Yhteystiedot

Riina Lyly-Yrjänäinen

Marketing Services Specialist, Epson Finland

Tietoja Epsonista

Epson on maailmanlaajuinen teknologiajohtaja, jonka tavoitteena on olla yhteiskunnalle merkityksellinen yritys, joka yhdistää ihmiset, asiat ja tiedot tehokkaiden, kompaktien ja tarkkojen teknologioiden avulla. Yritys on sitoutunut edistämään innovaatiota ja ylittämään asiakkaiden odotukset mustesuihkutulostuksen, visuaalisen viestinnän, puettavan tekniikan ja robotiikan alueilla. Epson on ylpeä yrityksen jatkuvista panostuksista kestävän yhteiskunnan toteuttamiseen ja YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamiseen.

Japanilaisen Seiko Epson Corporationin johtaman maailmanlaajuisen Epson-konsernin vuosittainen myynti on yli 1 biljoonaa jeniä.

global.epson.com

Artikkelin tiedot

JULKAISUPÄIVÄ
TAGIT
#Education, #Schule

Ladattavat tiedostot

Related press releases

Epson lopettaa lasertulostimien myynnin Euroopassa – kaksi vuotta etuajassa
LUE LISÄÄ
Epson Europe julkaisi 2023/2024 kestävän kehityksen raporttinsa
LUE LISÄÄ
Epson tuo markkinoille uudet suuria mustepakkauksia käyttävät A4-tulostimet, jotka vähentävät huollon tarvetta ja lisäävät tuottavuutta
LUE LISÄÄ