Työntekijät paljastavat kotitoimistonsa painajaiset ja salaisuudet

Työntekijät paljastavat kotitoimistonsa painajaiset ja salaisuudet

Epsonin tekemä kyselytutkimus* osoittaa, että vaikka etätyöskentely on eittämättä kehittynyt maaliskuusta 2020 lähtien, yli puolet (51 %) kotoa käsin työskentelevistä kokee, että heidän työtilansa ei täysin vastaa heidän tarpeitaan.

Sen jälkeen, kun ensimmäiset sulkujaksot ovat päättyneet, yli puolet (55 %) työntekijöistä sanoo työskennelleensä kaikenlaisissa kodin tiloissa, kuten makuuhuoneissa, käytävillä, kylpyhuoneissa, ullakoilla ja ulkotiloissa. Jotkut (6 %) ovat työskennelleet jopa autoissaan.

Haasteita on ollut muissakin seikoissa kuin vain työntekopaikan löytämisessä. Yli puolet (52 %) ihmisistä on päätynyt työskentelemään muilla työtasoilla kuin työpöydillä. Näitä ovat lattiat, laatikot, silityslaudat, sohvat ja vuoteet.

Etätyöntekijät ovat kokeneet myös paljon häiriötekijöitä. Tavarantoimitukset näyttävät olevan suurin ongelma, sillä 64 % vastaajista on keskeyttänyt tärkeän puhelun tai tehtävän, kun ovikello on soinut. Jatkuva kamppailu lämmityksen säätämiseksi oikealle tasolle häiritsee 30 % vastaajista. On joko liian kuumaa tai kylmää.

Ihmiset käyttäytyvät myös epätavallisesti, kun työtoverit eivät näe heitä. Yli kolmasosa (34 %) on sammuttanut kameransa ja mikrofoninsa kokouksen aikana tehdäkseen muita asioita, kuten käydäkseen WC:ssä tai hakeakseen juotavaa. Neljäsosa (26 %) on vastannut puheluun alusvaatteissaan tai pyjamassa, ja 5 % vastaajista myöntää jopa nukahtaneensa työaikana.

Ehkä stressi, häiriötekijät ja epätavallinen käyttäytyminen ovat selittävä tekijä niiden 45 %:n kohdalla, jotka kokevat motivaationsa heikentyvän, jos kotona työskentely vielä jatkuu. Keypoint Intelligencen Office Groupin johtaja Deborah Hawkins toteaa:”Motivaatio ja tuottavuus ovat joutuneet koville etätyöskentelyn aikana. Se ei ole ollut kovin vaikeaa niille, joilla on oikeat työvälineet. Mutta jos työntekijällä ei ole asianmukaisia laitteita, vaikutus on selvä.”

Tämä näkyy tutkimustuloksissa, sillä 38 % sanoo tarvitsevansa uuden tai paremman tuolin, 35 % haluaa paremman näytön ja yli neljännes (26 %) sanoo tarvitsevansa uuden tulostimen. Lisäksi 37 % kertoo tarvitsevansa enemmän tai parempaa mustetta tai väriainetta.

Deborah jatkaa: ”On selvää, että etätyöskentely ei ole enää vain väliaikainen tila. Odotamme toimistotyöpäivien vähenevän merkittävästi Euroopassa COVID-pandemian jälkeen. Työntekijät etsivät nyt pysyvämpiä ratkaisuja. Jotkut ovat jopa muuttamassa uuteen asuntoon etsiessään täydellistä työelämän tasapainoa ja parempia olosuhteita.”

Epson Europen kuluttajatuotteiden johtaja Karl Angove sanoi: ”Etätyöskentely on nyt normi monille Euroopassa, ja sama tilanne jatkuu paikallisten sulkujen ja COVID-kriisin jälkeen. Tämä tuo mukanaan kaikenlaisia haasteita, häiriötekijöitä ja huolenaiheita työntekijöille. Lyhyesti sanottuna etätyö voi olla stressaavaa."

Mutta tekniikan ei tarvitse olla osa tätä stressiä. On aika nostaa kotisi työskentelytila seuraavalle tasolle. Koska monet haluavat jatkaa toimintaansa nykyisenlaisena, heidän on työskenneltävä fiksusti ja harkittava työhön parhaiten sopivia työkaluja. On tärkeää löytää tarkoitukseen sopiva tekniikka, joka on energiatehokasta ja minimoi kustannukset pitkällä aikavälillä. Ratkaisut, kuten palkitut EcoTank-tulostimemme, joissa on värikasettien sijaan uudelleentäytettävät mustesäiliöt, voivat todella auttaa. Tulostimien mukana toimitetaan riittävästi mustetta jopa 14 000 sivun tulostamiseen 1, mikä säästää rahaa ja aikaa, koska värikasetteja ei tarvitse vaihtaa. Käyttöönotto tapahtuu helposti, täyttö sujuu siististi, ja lisäksi laite toimii luotettavasti ja tuottaa laadukkaita tulosteita sivu toisensa jälkeen.

”Kehotamme ihmisiä keskustelemaan perusteellisesti työnantajiensa kanssa, jos he tarvitsevat apua – tekniikan tai muun suhteen. Näin voidaan varmistaa, että me kaikki voimme olla tuottavia ja tyytyväisiä kotona.”

Vaikka rajoituksia poistetaan joillakin alueilla, etätyö jatkuu paljon aikaisempaa yleisempänä työnteon tapana. Arvioiden mukaan 25–30 % työntekijöistä työskentelee kotoa käsin useita päiviä viikossa myös vuoden 2021 lopussa. [i]

 

LOPPU

 

Tutkimuksen suoritti Epson. Tuhat Epsonin tulostimien omistajaa, jotka työskentelevät kotoa käsin, osallistui kyselyyn 11 maassa (Italia, Iso-Britannia, Espanja, Ranska, Saksa, Alankomaat, Belgia, Ruotsi, Suomi, Norja, Tanska) tammi- ja helmikuussa 2021.

Yhteystiedot

Riina Lyly-Yrjänäinen

Marketing Services Specialist, Epson Finland

Tietoja Epsonista

Epson on maailmanlaajuinen teknologiajohtaja, jonka tavoitteena on olla yhteiskunnalle merkityksellinen yritys, joka yhdistää ihmiset, asiat ja tiedot tehokkaiden, kompaktien ja tarkkojen teknologioiden avulla. Yritys on sitoutunut edistämään innovaatiota ja ylittämään asiakkaiden odotukset mustesuihkutulostuksen, visuaalisen viestinnän, puettavan tekniikan ja robotiikan alueilla. Epson on ylpeä yrityksen jatkuvista panostuksista kestävän yhteiskunnan toteuttamiseen ja YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamiseen.

Japanilaisen Seiko Epson Corporationin johtaman maailmanlaajuisen Epson-konsernin vuosittainen myynti on yli 1 biljoonaa jeniä.

global.epson.com

Artikkelin tiedot

JULKAISUPÄIVÄ
TAGIT
WFH, WorkingFromHome

Ladattavat tiedostot

Related press releases

Epson esittelee seuraavan sukupolven laserprojektorit oppilaitoksille ja hybridityöskentelyyn
LUE LISÄÄ
Epson lahjoittaa lisää EcoTank-tulostimia jamaikalaiselle Usain Bolt Foundation -säätiölle
LUE LISÄÄ
Epson ja Usain Bolt jatkavat yhteistyötä EcoTank-tulostimien markkinoinnissa Euroopassa
LUE LISÄÄ