Toimitiloille kansainvälistä tunnustusta Epsonin tulostimien avulla

Kouvolalainen mainostoimisto Sepeteus palkittiin hopeisella kunniakirjalla teippaustuotteiden perinteisen suuryrityksen Mactacin kilpailussa ilmeestä, jonka Sepeteus loi näyttelytilaansa. Ilme on rakennettu tropiikissa sijaitsevan rantaravintolan henkeen. Sen kuvateippaukset tulostettiin Epsonin Surecolor SC-S40600 -suurkuvatulostimella. Mactacin kilpailuun osallistui satoja töitä yrityksiltä ympäri maailmaa.

Yksi kilpailun tavoitteista on tuoda esiin uusia tapoja käyttää luovasti ja laajasti teippausmateriaaleja. Arviointiperusteina ovat muun muassa luovuus, sommittelu ja kokonaisilmeen tekemä vaikutus.

– Halusimme tehdä myyntinäyttelytilastamme aidosti kiinnostavan alusta loppuun. Saimme idean etelänmatkatunnelmasta ja lopulta koko homma vietiin niin pitkälle, että ala-aulassa sijaitsee lähtöaula ja meillä yläkerrassa tuloaula. Välissä on itse lentomatka ja toimistomme on rantaravintola palmuineen ja merinäköaloineen, Sepeteuksen toimitusjohtaja Matti Vesala kertoo.

Vesala sanoo Epsonin suurkuvatulostimella olleen erittäin merkittävän roolin kokonaisuuden rakentamisessa. Tulostimella tehdyt työt ovat luonteva osa toimitilaa.

– Ilman Epsonia tätä ei olisi ollut mahdollista toteuttaa. Tulostimme Surecolor SC-S40600:lla muun muassa julisteita, paperitarroja, kuvausseinäkkeitä sekä pöytäliinoja. Pystyimme luomaan pinnoille hotellimiljöön, golfkentän ja muuta. Tärkeintä on näyttää asiakkaalle, mitä tulostinratkaisuilla voidaan tehdä. Kaikki on mahdollista, kun haluaa tehdä vaikutuksen. Ei vain yksi ikkuna tai seinä, vaan melkein mitä tahansa.

Holistisesta ratkaisusta kertoo myös Sepeteuksen omien tilojen lanseeraustapa.

– Kutsuimme tupaantuliaisiin lähettämällä aidon näköisen lentolipun. Tulijat saivat ohjeet saapua alakerran lähtöaulaan, josta sitten matka kävi kerroksiin ja lopulta tiloihimme tuloaulaan. Moni jäi ihmettelemään porraskäytävää, joka oli myös maisemoitu, Vesala sanoo.

Surecolor SC-S40600 on Sepeteuksen viides Epson-laite. Vesala kertoo, että vuosien varrella koko on kasvanut yhdessä vaatimusten ja monipuolisuuden kanssa.

– Ensimmäiset Epsonit hankittiin aikoinaan vedoskäyttöön. Nyt pystymme palvelemaan asiakkaita aika kokonaisvaltaisesti, esimerkiksi tekemään isompia seinätulosteita. Olemme muun muassa tehneet kuvaseiniä sisustussuunnittelijan kanssa, mikä osuu näppärästi yhteen Kouvolan asuntomessujen kanssa myöhemmin tänä vuonna. Luotto Epsoniin on kova. Koskaan emme ole tarvinneet erityisiä huoltotoimenpiteitä ja tulostusten laatu on priimaa, Vesala kehuu.

Artikkelin tiedot

JULKAISUPÄIVÄ

Case study downloads

Media Downloads

Aiheeseen liittyviä blogikirjoituksia

Aalto-yliopistolla käytetään Epsonin tekstiilitulostimia
LUE LISÄÄ
Lahden visuaalisten taiteiden museon Malvan Ahto-teos on upea kokemus
LUE LISÄÄ
Rinta-Joupin Autoliike valitsi Epsonin tulostimet kaikkiin toimipisteisiin
LUE LISÄÄ