Epson julkaisee Euroopan markkinoiden vuoden 2020 kestävän kehityksen ”Green Choice” -raporttinsa

Epson julkaisee Euroopan markkinoiden vuoden 2020 kestävän kehityksen ”Green Choice” -raporttinsa

Aivan jokaisen meistä on mahdollista valita ympäristöystävällinen, vihreä vaihtoehto
Kazuyoshi Yamamoto, Epson Europen toimitusjohtaja

Epson on julkaissut kestävän kehityksen ”Green Choice” -raporttinsa. Muita kuin taloudellisia asioita käsittelevä 48-sivuinen raportti sisältää kattavat tiedot Epsonin koko EMEA-alueella suorittamista kestävään kehitykseen ja yhteiskuntavastuuseen liittyvistä toimista. Epson on vuoden 2020 aikana tehnyt merkittäviä parannuksia liiketoimintansa yhdenmukaistamiseksi YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden (SDG) kanssa. Tämä on tavoite, johon Epson on sitoutunut vuoden 2016 Pariisin ilmastosopimuksen ja YK:n ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen (UNFCCC) pohjalta.
 

Raportissa nostetaan esiin esimerkiksi seuraavat saavutukset:

  • Epson saavutti EcoVadisin platinaluokituksen kestävän kehityksen periaatteiden noudattamisesta, mikä tarkoittaa, että yritys täyttää korkeimmat ihmisoikeuksiin, työoloihin, ympäristöön, etiikkaan ja kestävään hankintaan liittyvät vaatimukset. Tämä saavutus asettaa Epsonin alansa 1 %:n parhaimmistoon.

  • Kasvihuonekaasupäästöt työntekijää kohden vähenivät 8,56 %.

  • Scope 1- ja Scope 2 -luokkien päästöt vähenivät 18 % (vastaa 485 753 tonnia hiilidioksidia).

  • Epson kierrätti 23 700 tonnia materiaalia, mukaan lukien akkuja, paperia, puuta, muovia ja sähkölaiteromua.

  • Epson käyttää nyt 100-prosenttisesti uusiutuvaa energiaa kaikissa omistamissaan rakennuksissa.

  • Epson on kuluttanut potentiaalisesti 1,1 miljoonaa tonnia vähemmän muovipohjaisia tarvikkeita myymällä yli 50 miljoonaa EcoTank-tulostinta, joissa ei ole mustekasetteja. [1]

  • Epson tavoitti yli 11 000 eri-ikäistä opiskelijaa osana ”New Horizons” -ohjelmaansa, jossa nuorille kerrotaan kestävästä teknologiasta ja jonka myötä heitä innostetaan saavuttamaan uratavoitteitaan.

  • Epsonista tuli teknologiakumppani YK:n Smart Sustainable Cities -täytäntöönpano-ohjelmassa, jonka tarkoituksena on hyödyntää teknologiaa kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi kaupungeissa ympäri maailmaa. 

Kazuyoshi Yamamoto, Epson Europen toimitusjohtaja kertoo: ”Epsonin Green Choice -raportti antaa asiakkaillemme varmuuden siitä, että toimimme kaikin käytettävissä olevin keinoin kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi kaikessa Euroopan toiminnassamme.

Vastuullisuus on osa DNA:tamme – se on läsnä kaikessa, mitä teemme. Kyse on jatkuvasta maailmanlaajuisen jalanjälkemme kaikkien osa-alueiden huomioimisesta ja parantamisesta – olipa kyse sitten valmistuksesta, jakelusta, resurssien käytöstä tai henkilöstömme tavasta toimia.

Työskentely asiakkaidemme kanssa on minulle sydämen asia. Asiakkaidemme tarpeiden ymmärtäminen ja heidän kuuntelemisensa on välttämätöntä pyrkimyksessämme jatkuvasti parantaa tarjontaamme. Green Choice -raportillamme pyrimme tarjoamaan asiakkaillemme vakuuden siitä, että Epson suhtautuu erittäin vakavasti kestävän kehityksen tavoitteisiin ja maapallomme tulevaisuuteen.

Aivan jokaisen meistä on mahdollista valita ympäristöystävällinen, vihreä vaihtoehto. Nyt kun olemme tämän ”uuden normaalin” asettamien haasteiden edessä, meidän kaikkien on yhdessä tehtävä entistä enemmän töitä oikeiden valintojen tekemiseksi ja kestävämmän tulevaisuuden luomiseksi kanssaihmisillemme ja maapallollemme.”

 

Henning Ohlsson, Epson Europen yhteiskuntavastuusta ja kestävästä kehityksestä vastaava johtaja, lisää: ”Green Choice -raporttimme tavoitteena on auttaa meitä tekemään oikeita valintoja tulevaisuutta ajatellen. Ympäristöystävällisempien tuotteiden ja palveluiden kysyntä ei ole koskaan ollut suurempaa kuin nyt, erityisten nuorten sukupolvien kohdalla, jotka ovat aidosti huolissaan siitä, miltä tulevaisuus näyttää. Heidän intohimoinen suhtautumisensa kestävän kehityksen tavoitteisiin pakottaa yrityksiä tekemään muutoksia – mikä on pelkästään hyvä asia.  Tuotemerkeillä, jotka eivät jaa näiden nuorten sukupolvien arvoja tai suhtaudu yhtä vakavasti maapallomme nykyiseen tilaan, ei ole kauaskantoista tulevaisuutta.

Epson on täysin sitoutunut kestävän kehityksen tavoitteisiin. Ne on integroitu keskipitkän ja pitkän aikavälin suunnitelmiimme, ja ne toimivat ikään kuin kompassina kaikessa liiketoiminnassamme ja näyttävät suuntaa kaikille kestävän kehityksen mukaisille toimillemme. Green Choice -raporttimme kertoo tarkasti ja läpinäkyvästi, mitä me jatkuvasti teemme täyttääksemme sitoumuksemme edistää kestävää ja kauaskantoista tulevaisuutta.

Tehtävää on kuitenkin vielä paljon. Meidän on sekä yrityksenä että yksilöinä osoitettava, että olemme sitoutuneita, vastuullisia ja läpinäkyviä. Me Epsonilla olemme sitoutuneita eettiseen johtajuuteen ja hyviin hallintotapoihin arvopohjaisten strategioiden ja positiivisten toimien avulla. Näin voimme harjoittaa kestävää liiketoimintaa aiempaa paremmassa maailmassa.”
 

Green Choice -raportti on ladattavissa täältä www.epson.eu/greenreport


Tietoja Epsonista
Epson on globaali teknologian edelläkävijä, joka on sitoutunut tulemaan korvaamattomaksi yhteiskunnalle yhdistämällä ihmisiä, asioita ja tietoja ainutlaatuisilla, tehokkailla, kompakteilla ja tarkoilla teknologioillaan. Yritys panostaa ennen kaikkea innovoinnin edistämiseen sekä asiakkaiden odotusten ylittämiseen mustesuihkutulostimien, visuaalisen viestinnän, puettavan tekniikan ja robotiikan saralla. Epson on ylpeä saavutuksistaan kestävän yhteiskunnan toteuttamiseksi sekä parhaillaan käynnissä olevista toimistaan, jotka edistävät YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista. Japanissa sijaitsevan Seiko Epson Corporationin johtaman Epson-konsernin vuotuinen liikevaihto on yli biljoona Japanin jeniä.
www.global.epson.com/

 

[1] Epsonin laskelmien mukaan 100 000 sivun tulostamisesta EcoTank-mustavalkotulostimella syntyy keskimäärin 85 % vähemmän muovipohjaisten tarvikkeiden aiheuttamaa jätettä kuin saman määrän tulostamisesta kilpailevilla A4-koon mustavalkolaserlaitteilla, joiden tulostusnopeus on 1–20 sivua minuutissa.

Yhteystiedot

Riina Lyly-Yrjänäinen

Marketing Services Specialist, Epson Finland

Tietoja Epsonista

Epson on maailmanlaajuinen teknologiajohtaja, jonka tavoitteena on olla yhteiskunnalle merkityksellinen yritys, joka yhdistää ihmiset, asiat ja tiedot tehokkaiden, kompaktien ja tarkkojen teknologioiden avulla. Yritys on sitoutunut edistämään innovaatiota ja ylittämään asiakkaiden odotukset mustesuihkutulostuksen, visuaalisen viestinnän, puettavan tekniikan ja robotiikan alueilla. Epson on ylpeä yrityksen jatkuvista panostuksista kestävän yhteiskunnan toteuttamiseen ja YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamiseen.

Japanilaisen Seiko Epson Corporationin johtaman maailmanlaajuisen Epson-konsernin vuosittainen myynti on yli 1 biljoonaa jeniä.

global.epson.com

Artikkelin tiedot

JULKAISUPÄIVÄ
TAGIT
#CSR, #green report, #Sustainability

Ladattavat tiedostot

Related press releases

Epsonilta kompakti 64-tuumainen signage-tulostin ammattikäyttöön
LUE LISÄÄ
Epson tuo markkinoille uudet suuria mustepakkauksia käyttävät A4-tulostimet, jotka vähentävät huollon tarvetta ja lisäävät tuottavuutta
LUE LISÄÄ
Epson tuo markkinoille nopeat skannerit, jotka yksinkertaistavat suurten skannausmäärien työnkulkua
LUE LISÄÄ